maanantai 30. joulukuuta 2013

Tortano

 Verraton, italialainen täytetty leipä, ennenkaikkea herkullinen ja täyttävä!:) Tortano sopii hyvin Uuden Vuoden buffet-pöytään.

  15 g tuorehiivaa
  3 dl haaleaa vettä
  2 rkl oliiviöljyä
  1 rkl hunajaa
  1 rkl suolahiutaleita
  2½ dl durumvehnäjauhoja
  4 dl erikoisvehnäjauhoja (meillä ei ollut erkoisvehnäjauhoja, joten laitoin ihan "normaalia" vehnäjauhoa, ja hienosti onnistui!)

 TÄYTE:
  200 g mozzarellajuustoa (laitoin 250 g)
  200 g prosciuttokinkkua (korvasin savustetulla kinkkuleikkeleellä)
  1 kourallienn kivettömiä oliiveja (jätin pois)
  1 ruukku tuoretta basilikaa

Tee näin:
 1. Murenna hiiva kulhoon ja lietä veden, öljyn, hunajan, ja suolahiutaleiden kanssa
 2. sekoita joukkoon durumvehnäjauhot ja lisää sen jälkeen vähitellen vehnäjauhot alustaen joukkoon, niin että taikinasta tulee kimmoisa. Kohota taikinaa leivinliinan alla n. 30 min.
 3. Painele taikina käsin n. 1cm paksuiseksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Älä kauli, silloin kaikki ilma lähtee taikinasta!
 4.Viipaloi mozzarella ja nypi basilikan lehdet varsista irti. Levitä täytteet tasaisesti taikinalevyn päälle.
 5. Voitele taikinan uloin reuna vedellä ja rullaa levy pitkä suora edellä rullaksi. Käännä rulla rinkiläksi. (Tässä vaiheessa leipä näyttää pieneltä, mutta se kohoaa runsaasti uunissa!)
 6. Kuumenna uuni 250 asteeseen. Nosta rinkilä leivinpaperilla päällystetyn uunipellin päälle, ripota pinnalle hieman jauhoja ja kohota leivinliinan alla n. 30min.
 7. Laita pelti uunin keskitasolle ja vähennä lämpötilaa 200 asteeseen. Paista leipää 20-25 min. Anna leivän jäähtyä.
                            Oikein herkullista ja loistokasta Uutta Vuotta 2014!!;) VV

maanantai 23. joulukuuta 2013

Nekkuja

Vielä kerkee keitteleen nekkuja jouluksi! Tein ensimmäistä kertaa nekkuja, ja ihan hyvin onnistuivat, massaa olisi ehkä voinut keittää vielä lisää? Maku oli kuitenkin hyvä, hieman kinuskinen:) Minulla ei ollut lämpömittaria, joten tein "kuulatestin", eli kylmää vettä lasiin ja tiputtaa nekkumassaa sinne. jos massasta pystyy muotoilemaan pallon, se on silloin valmista. Jos kotoa löytyy digitaalinen lämpömittari, olisi ihanne lukema 123-130 astetta.




  1dl sokeria
  1dl fariinisokeria
  2dl vaaleaa siirappia
  2dl kuohukermaa
  2rkl voita


  •  Sekoita kaikki ainekset korkeassa, paksupohjaisessa kattilassa. Keitä seosta 20-40 min ja tee ajan kuluessa useampia kuulakokeita. Mitä pidempään seosta keittää, sitä kovempia nekuista tulee. 
  •  Aseta konvheti/karkkivuoat pelille. 
  •  Kun massa on valmista, kaada se vuokiin. Kaadoin koko massan kannuun, koska kannusta on helpompi annostella kuumaa massaa. Lusikka on myös hyvä apuväline! 
  •  Koristele nekut esim. jouluisilla strösseleillä, tai murskaa vaikka pähkinöitä, tai pipareita pääle.
  •  Anna jähmettyä jääkaapissa.     
  Alkuperäinen ohje  on tämän vuoden viimeisestä Leivotaan- lehdestä.
  Tämän postauksen myötä haluan toivottaa kaikille lukijoille ihanaa ja rauhallista joulua!:)  VV

perjantai 6. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivän macarons

 Sain macarons-tilauksen Itsenäisyyspäiväksi. Ohjelmaa kyllä riitti! Yksi macaronsien pääraaka-aineista on  kuoreton mantelijauhe. Kaupassa ei ollut samaa, mitä olen aiemmin käyttänyt, joten ostin toisen merkkistä, joka oli hieman hienojakoisempaa. Tuoteselosteen mukaan osa mantelin rasvasta oli poistettu. Ajattelin, että no ei se varmaan haittaa.. Noh.. Mantelijauhe poisti kaiken kosteuden taikinasta, jonka pitäisi olla pursotettavaa, joten siitä sitten tuli sellainen käsin muotoiltava pallo, jolle ei löytynyt uusiokäyttöä, vaikka  kovasti yritin miettiä. Uusi yritys, nyt laitoin mantelijauhetta 1/3 siitä, mitä piti olla ja macaronsit onnistuivat!!:))
   En laittanu mitään elintarvikeväriä, joten macaronseista tuli luonnonvalkoisia ja täytteenä luomumustikkahillo
    Ajattelin, että voisin laittaa macaronsien ohjeen joskus hieman myöhemmin (koska siinä riittää kirjoitettavaa;) ), vaikka ihan vaihekuvien kera?

                                        Oikein hyvää ja rauhallista Itsenäisyyspäivää kaikille!
                                                                              VV

torstai 5. joulukuuta 2013

Uusi aluevaltaus: voileipäkakku

 Isäinpäivänä pääsin toteuttamaan pitkäaikaisen suunnitelman: VOILEIPÄKAKUN!  Sain lopullisen inspiraation puuskan  ollessani TETissä (työelämään tutustuminen) leipomossa/konditoriassa.
 Täysin en ollut tyytyväinen syntyneeseen tuotteeseen (lohitäytteellä),mutta ensimmäiseksi voileipäkakuksi se oli hyvä, ja sain ihan kehujakin. Kehittämistä todellakin löytyy monessa asiassa! :) kuva:
                                                                              VV

tiistai 3. joulukuuta 2013

Nutella-muffinsit

 Tehtiin vähän aikaa sitten kaverin kanssa Nutella-muffinseja. Oli ihan mielettömän hyviä ja helppo tehdä! Nutellaa laitettiin vähän enemmän, kun mitä ohjeessa oli ja vähennettiin sokerin määrää. Pahoittelut kuvasta, Nutella ei ole palanut, vaan valo on huono.
   
   12 kpl  

   150g voita/margariinia
   1 ½ dl sokeria
   3 kananmunaa
   2 tl vaniljasokeria
   2 tl leivinjauhetta
   4 dl vehnäjauhoja
   1 dl maitoa
   Nutellaa


  •      Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmunat vatkaten voi-sokeri vaahtoon yksitellen.
  •      Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne seokseen vuorotellen maidon kanssa. 
  •      Jaa taikina vuokiin.
  •      Lisää jokaiseen vuokaan kukkurallinen teelusikallinen (varmaankin lähempänä ruokalusikkaa minun ja kaverini tapauksessa) Nutellaa. Tee marmorikuvio hammastikulla.
  •      Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia                                                         

                                alkuperäinen ohje:  http://www.kakkukatri.com/

                    Lähiaikoina postaus uudesta aluevaltauksesta! :) VV

Ananas-suklaa vartaat

  Nopea ja helppo tehdä, maistuu niin kesällä kuin talvellakin! :)
           
        
       1 tuore ananas
       400 g Fazerin sinistä, tai muuta maitosuklaata (tummasuklaa käy myös hyvin)
       n. 30 cm pitkiä grillitikkuja

       1. Kuori ja leikkaa ananas sopivan kokoisiksi paloiksi. Valmiiden vartaiden määrä riippuu ananaspalojen koosta. Leikkaa melko paksuja paloja, jotta ne olisi helppo pujottaa vartaisiin!
       2. Laita yhteen grillitikkuun n. 5-7 palaa, koosta riippuen. Aseta vartaat pellille leivinpaperin päälle.
       3. Sulata suklaa vesihauteessa tai miedolla lämmöllä mikrossa. (Varo suklaan palamista!)
       4. Lusikoi sula suklaa tasaisesti kaikkien vartaiden päälle.
       5. Anna suklaan jähmettyä jääkaapissa n. puoli tuntia.
 
                  Kyllä vievät makeannälän!  Tuoreen ananaksen ja suklaan yhdistelmä on mielestäni melko lähellä täydellisyyttä. :)

                                                                        VV
       

Kaksi kesäkakkua

Nämä kuvat ovat siis viime kesältä. Tein kakut sukulaisen synttäreille:)
                                            Mustikka-Fazerina juustokakku...
                                         ... ja rento suklaakakku. Täytteenä ja päällisenä suklaamousse ja täytteeseen upotin mansikoita.